Iltakaurat ovat jo kaksikymmentä pitkää minuuttia myöhässä! Näännyn nälkään, pakkanenkin kiristyy
eikä iltatalliakaan ole vielä tehty! Hmph, jos kauroja ei tuoda minun luokseni, niin minä menen niiden luokse!
- Vomppa sanoi ja avasi karsinansa oven, jonka se myös muisti sulkea perässään.


Vomppa suuntasi päättäväisesti ovelle, nopeasti se kurkkasi sisään. "Ei ketään!" - Se hörähti.


Seuraavaksi alkoi oven armoton tiirikoiminen, jäljetkin olivat sen mukaiset.


Äkkiä Vomppa sujahti sisälle, ja varuillaan lähti hiippailemaan peremmälle.


"Tuonnepäin, siellä tuoksuu herkulliselta!" - Vomppa sanoi ja nuuhki ilmaa tomerasti. Hieman epäileväisenä se katsoi jyrkkiä kierreportaita.


Turhia miettimättä Vomppa laittoi kaviota toisensa eteen, ja kipusi nuo jyrkät portaat ylös.


"Phuuh, vihdoinkin ylhäällä!" - Se sanoi ja huohotti hengästyneesti. Aikaa hukkaamatta Vomppa jatkoi matkaansa kohti tuota sieraimia hivelevää tuoksua...


Yhtäkkiä se huomasi kulman takaa liikettä. "Huii, ihminen!" - Se kiljahti ajatuksissaan, ja pidätti hengitystään. Pian reitti oli taas tyhjänä, nyt oli jo kiire.


Jälleen se nuuhkaisi ilmaa voimakkaasti, samassa se huomasikin astian, mistä tuo tuoksu oli lähtöisin.


"Nam, pipareita! Vaikken kauraa löytänytkään, niin nämä ajavat helposti saman asian." - Se sanoi ja valitsi pikaisesti mieleisensä piparin.


Nopeasti Vomppa nappasi piparin suihinsa, se valitsi suurimman, ja eniten kuorrutetta omaavan piparin. "Nyt kiireenvilkkaa takaisin talliin!"
- Se sanoi hätääntyneesti, ja lähti ravaamaan kohti portaita.


Pelokkaana se vilkuili alla näkyviä portaita. "Huh, tulinko minä tosiaan näitä pitkin?" - Se ajatteli epävarmana. Hieman rohkeutta kerättyään
se askelsi portaat varovasti alas.


Vihdoinkin se oli saapunut alas, vaistomaisesti Vomppa suuntasi talliin johtavalle ovelle. "Keeskity, keeskity!"- Se hoki itselleen avatessaan ulko-ovea.


Ulos päästyään se sulki sisäoven. "Vihdoinkin turvassa!" - Se ajatteli tyytyväisenä. Samassa Vomppa huomasi tallinkäytävällä tutisevan hiirenpoikasen.


"Voi poloista, sillä mahtaa olla kylmä, ja vielä noin ohuella turkilla!" - Vomppa ajatteli lämpimässä karsinassaan.


Hiiri tutisi paikoillaan koittaen pitää itsensä lämpimänä. Samalla se katsoi suurilla sympaattisilla silmillään Vomppaa.


Vomppa ei voinut olla enää säälimättä hiirenpoikasta, se mursi piparin varovasti kaviollaan tallin käytävälle. Vomppa myös riisui lämpimän loimen ympäriltään, ja asetteli
sen nätisti tyhjään karsinaan. "Tästä saan kyllä satikutia omistajalta, mutta hii... Joulupukki kyllä muistaa minua!"


Hiiri kipitti varovaisesti murusten luo, samassa se alkoi nakertamaan murusia. Osan se veikin talteen loimen alle.


Syötyään vatsansa täyteen hiiri suuntasi Vompan loimen luo, se kaivoi itselleen hyvän pesän ja kävi tyytyväisenä makuulle.


"Kyyllä ne kaurat tulevat ajallaan... Ainiin, tästä ei sitten puhuta..!"